Sohvaperunasta liikuntafriikiksi

SOHVAPERUNASTA LIIKUNTAFRIIKIKSI

Minun tarinani alkaa itse asiassa tähän, mikä minä nyt olen, jo reilun viiden vuoden takaa. Olen työssäkäyvä neljän lapsen äiti ja mummo sekä myös vanhempieni omaishoitaja. Tieni elämäntapamuutokseen ei ole ollenkaan millään mittarilla mitattuna tyypillinen. En koskaan tehnyt tietoista päätöstä, että nyt tästä päivästä lähtien alkaa muutos elämässäni. Se tuli vähän niin kuin puolivahingossa. Neljännen lapsen saatuani kiloja jäi runsaasti. Aikaisempien lapsien jälkeen kilot vielä sainkin pois kohtuullisessa ajassa. Ehkä tilanne oli erilainen kuopuksen jälkeen, ikääkin oli rutkasti enemmän. Aika vaan meni siinä perhettä pyörittäessä sen enempää kiinnittämättä huomiota omaan hyvinvointiin. Jossain vaiheessa kyllä havahduin, että vaatekoko sen kuin suureni vaan mutta sitten ajattelin niinkin, että tämä on nyt minun kohtaloni ja jotenkin mukauduin tilanteeseen. En halunnut nähdä itseäni ja omaa peilikuvaani todellisesti. Aika kului ja tulin entistä vakuuttuneemmaksi, että se urheilullinen, hoikka, energinen ja jaksava olotila oli mennyttä ja tässä nyt sitten ollaan loppuelämän tilassa, roikkuvan vatsanahan omaavana ja reippaasti ylipainoisena pönäkkänä täti-ihmisenä. Vaatekoko oli 48, great girls-osastolta X:iä piti olla reippaasti, jotta vaate meni päälle. Ja sitä paitsi vaateostoksilla kyllä ahdisti ja ahdisti kovin. Painoa oli yli 100 kg, vyötärönympärys yli metrin. Olen aika pitkä, silloin 175 cm, joten pituuteen uppoaa kaikenlaista. Erilaista kremppaakin alkoi olla: polvet oirehtivat, iskias vaivasi aika ajoin, lonkat alkoivat kertoa välillä kovaäänisestikin olemassaolostaan, puhumattakaan siitä väsymyksestä ja kokonaisvaltaisesta huonosta olosta. Uniongelmat olivat myös aivan omaa luokkaansa eikä mielialakaan ollut paras mahdollinen.

Jossain vaiheessa yritin joitakin ryhtiliikkeitä tehdä mutta sen enempää en jaksanut, viitsinyt enkä halunnutkaan tosissaan satsata enkä oikein osannutkaan. Elämä vie eteenpäin, vaikka ontuen mutta sitten tapahtui jotain ennalta arvaamatonta. Mian sisko, Tiia, sai minut ympäripuhuttua zumbaan. Erinomaisen ja pitkän suostuttelun jälkeen, rohkaistuin mennä koululle zumbaan. Perhetilannekin oli jo sitten sellainen, että lapset eivät tarvinneet 24/7-palvelua tai pikemmin niin, että uskaltauduin vaan omalta mukavuusalueelta jonnekin ihan uuteen. Sinne menin takariviin mukaan. Pidin zumbasta heti, Mia oli kannustava ja energinen ohjaaja. En osannut yhtään mitään, eihän minulla ollut edes aavistusta oikeastaan, mihin olen menossa! Annoin pikkusormen zumballe ja se vei koko käden! Ensin kävin kerran viikossa, sitten kaksi kertaa ja useamminkin, jos vaan oli tunteja ja mahdollisuus tähän.

Parin kuukauden päästä huomasin, että housut olivat käyneet väljiksi ja muutenkin olotilassa oli tapahtunut jotain omituista muutosta parempaan. Kävin vaa’assa ja huomasin, että 8 kg oli paino pudonnut. Tuosta noin vaan, ilman mitään ruokavaliokorjauksia tai mitään, pelkällä liikkumisella!! Olin todella hämmästynyt! Tämä oli minun loppuelämäni kulminaatiopiste. Tässä vaiheessa ajattelin, kas vaan, jos liikkumisella lähtee paino putoamaan vähän niin kuin varkain, niin pitäisiköhän ruokavaliolle tehdä jotain korjausliikkeitä, jotta laskusuunta jatkuisi. Jätin kertalaakista suklaat ja mässyt pois. Olin ollut parantumaton suklaasyöppö ja kyllä ne sipsit ja pullatkin maistuivat. Kaksi viikkoa oli tiukkaa aikaa mutta sen jälkeen helpotti, ei tehnyt edes mieli. Muu ruokavalio jäi vielä ennalleen. Tällä tavalla paino lähti lisälaskuun. Kävin aina zumba-tunneilla kun vain pääsin. Mistään mitään tietämättä, mitä pitäisi tehdä, muokkasin sitten lopulta muutakin ruokavaliota. Söin paljon vihanneksia ja lihaa ja jätin leivänsyöntiä pois. Kun vielä keväällä 2010 painoin reippaasti yli 100 kg, ennen vuodenvaihdetta painosta oli hävinnyt johonkin 25 kg! Ja tästä vielä pari kuukautta eteenpäin niin kaikenkaikkinen painonpudotus oli 35 kg!! Onneksi olin liikkunut edes kohtuullisesti, muuten löysän nahan olisi saanut rullata vaatteiden sisälle!!

Paino putosi niin nopeasti, ettei pää pysynyt perässä. Näin itseni aika pitkään vielä entisenlaisenani. Vaatteet menivät kaikki uusiksi. Vielä nykyäänkin aika ajoin oikean vaatekoon valitseminen on hankalaa. Olo oli kyllä mitä mahtavin kun tajusin, mitä oli oikeasti tapahtunut. Päätin, että paluuta takaisin ei todellakaan ole. Siinä erittäin suurena apuna on ollut Mia Heinonen ja Liikuntapiste Lavida. Kun Lavidan paikka tuli vajaan kilometrin päähän kotoani, ei minulla ollut enää minkäänlaista tekosyytä olla liikkumatta. Zumbassa kävin edelleen mutta pikkuhiljaa uskalsin mennä muillekin tunneille. Liikkumisesta oli tullut minulle tapa. Tapa, jota ilman ei voi olla. Liikkumisen tuomaan hyvään oloon jäi koukkuun. Lopulta olin aina salilla kun vaan voin.

Suurin haaveeni täyttyi kun pääsin osallistumaan XT-Core-ryhmään ensimmäisen kerran tammikuussa 2015. Se oli elämäni toinen kulminaatiopiste liikkumisen saralla. Aivan kerta kaikkiaan järisyttävä kokemus. Pelotti ja hirvitti. En ole enää nuori ja mietin pitkään, miten pärjään. Mia antoi loistavat ohjeet sekä liikkumiseen mutta myös ruokavalioon sekä myös kokonaisvaltaiseen elämänhallintaan oman sisäisen hyvinvoinnin kautta. Alkukangertelun jälkeen pääsin todellakin jyvälle, mikä tässä hommassa on pointti. Avainsanoja ovat ruokavalio, kehonhuolto ja lepo. Näillä muodostetaan hyvä perusta rankallekin liikkumiselle. Paino ei enää pudonnut päinvastoin mutta kutistuin sisältäpäin. Se oli ihmeellinen tunne!

Mian loistavien ohjeiden omaksuminen ei ollut minulle mikään itsestäänselvyys. Olin hetken aikaa sormi suussa, mitä sitä oikein voi syödä! Päätin kuitenkin kokeilla, vähitellen siirtymällä kokonaan Mian suosittelemaan ruokavalioon. Ja kas, ei se mitään ydinfysiikkaa ollutkaan. Minäkin ihan turhaan stressasin syömisellä. Piti vain ensin sisäistää asia, oppia kuuntelemaan omaa kehoaan ja tottua ruokarytmiin. Muutos oli huima sekä sisäisessä että ulkoisessa hyvinvoinnissa. Päällepäin näytti, että olen huimasti laihtunut mutta hups! niin ei ollutkaan vaan jostain oli löytynyt kauan kaivattuja ja jo menetetyiksi luultuja lihaksia. Mittanauha näytti aivan uusia lukemia.

Vuonna 2010 siis paino yli 100 kg ja vyötärönympärys yli metrin!
1/2015 vyötärö 83 cm, 2/2015 79,5 cm, 3/2015 76 cm ja 10/2015 74 cm.
Vaaka näyttää nyt tasan 70 kg, vaikka en enää painoa kyttääkään vaan mittanauha on ratkaiseva. Nyt maaliskuussa 2016 painoa on tullut kolmisen kiloa lisää, kiitos salitreenauksen. Yllättävää kyllä tutut kyselevät, että olenko laihtunut. No en, mutta sisältäpäin kutistuminen jatkuu ja josko niitä lihaksiakin olisi tullut vähän lisää.
Kesällä 2015 elämäni ensimmäinen kehonkoostumusmittaus kertoi, että olen metaboliselta iältäni 36-vuotias ja sisäelinten alueen rasvaprosentti oli 5 %. Ja minä olen nyt siis 52-vuotias. Tammikuussa 2016 tehty kehonkoostumusmittaus näyttää edelleen rasvaprosentiksi sisäelinten alueella 5% mutta lihasmassaa on tullut lisää ja muutenkin tulokset ovat parempia kuin edellisessä. Eli kehitystä tapahtuu kaiken aikaa.

Minä kannustan kaikkia liikkumaan, ihan sama, mikä on lähtötasosi. Ja minä kannustan liikkumaan myös tavoitehakuisesti, vaikka aivan pienin askelin. Minä, jos kuka tiedän, että iällä ei ole väliä, vaikka itse sitä joskus epäilinkin. Ja se ei ole myöskään tekosyy olla liikkumatta. Ei ole tekosyitä. Okei, okei minä myönnän, että olen aika ehdoton, kun jotain päätän, mutta kauan sen lopullisen päätöksen tekeminen minullakin kesti. Oikeastaan vasta XT-Coreryhmän aikana. Huomasin, että tuloksia tulee kun muistaa aikaisemmin mainitsemani kulmakivet ruokavalio, kehonhuolto ja lepo. Mitään näistä ei voi unohtaa tai jättää vähemmälle. Ja mikä henkisen puolen olotilan muutos! Eräänkin kerran olen tullut kotiin aivan rättipuhkiväsyneenä mutta mieli tyhjänä murheista. Ryhti suoristui, pituutta tuli 2 cm lisää, koska ranka suoristui kun pääsi pois sen painon alta, itsevarmuutta tuli lisää, varmuus siitä, mitä tekee, on oikein itseään kohtaan. Sanokoon kuka mitä tahansa! Ja uskokaa pois, kyllä niitä toisenlaisiakin sanojia löytyy! Toisaalta minä arvostan sitä, että minulta kysytään suoraan tästä. Monet muistavat minut entisenlaisena ja ihmettelevät, mitä on tässä välissä tapahtunut. Joskus minun liikkumista myös kyseenalaistetaan, syitä on milloin mitäkin: eikö vähempi voisi jo riittää?, mihin sä oikein pyrit tällä?, oletko pahemmanlaatuinen liikunta-addikti?, sä olet jo ihan liian laiha, miksi sä olet noin hankala ton syömisesi kanssa? jne. jne. Toisaalta silloin kun oli lihava, minulta kysyttiin usein, etkö sä aio tolle sun painolles tehdä mitään tai noin nuori ihminen, etkö sä ajattele yhtään terveyttäs? Niin. En vaihtaisi mistään hinnasta takaisin entiseen elämään! Se, mitä minä olen tehnyt, olen tehnyt vain ja ainoastaan ihan oman itseni takia, perin itsekkäistä syistä! Haluan elää sen elämän, mitä on jäljellä mahdollisimman hyväkuntoisena. Minunkin elämä on ollut viime vuodet sen verran stressaavaa, ettei ilman tätä kohtuu hyvää fyysistä kuntoa minun pää ei olisi sitä kestänyt. Monet angstit on purettu salin lattialle. Päätä on hakattu seinään ja kiroiltu ja itkettykin mutta askel askeleelta eteenpäin on menty! Sen olen myös huomannut, että vaikka keho olisikin pystynyt tekemään, niin pää ei eli itsepsyykkaus on hyvästä, asenne siis ratkaisee! Hyvä treeniporukka auttaa myös eteenpäin mahtavasta ja kannustavasta ohjaajasta nyt puhumattakaan.

Minä olen jäsentänyt ja kiteyttänyt asian itselleni tässä parin vuoden aikana jotenkin näin:
Ole itsellesi ehdottoman rehellinen. Mieti, mistä lähdet liikkeelle. Tunnusta tosiasiat. Älä mieti sitä, mihin muut pystyvät tai mikä muiden kunto on.
Aseta välitavoitteita ja päätavoite.
Toimi saatujen ohjeiden mukaan. Usko pois, ne toimivat. Toisaalta kaikille aika ajoin sattuu lipsahduksia, pitää olla myös itselleen armollinenkin. Tietynlainen ehdottomuus on kuitenkin hyvä asia.
Pidä mielesi avoimena kaikille harjoituksille, älä välttele niitä. Joku juttu voi tuntua tosi vaikealta ja jopa lähes mahdottomalta toteuttaa mutta tee se silti, yritä. Kokemuksesta voin sanoa, että aikansa kun yrittää, onnistuu ennemmin tai myöhemmin. Minä tiedän omat heikkouteni, teen aina ensimmäisenä itselle hankalat harjoitukset pois, jos siihen on vaan mahdollisuus. Asenne todellakin ratkaisee! On vain treenejä, jotka on tehtävä ja se vie sinua eteenpäin. Huonoja päiviäkin on mutta kummasti vaan se huono päivä muuttuu hyväksi päiväksi kun treeni on taas kerran tehty. Ikinä ei ole ollut niin huonoa päivää, että olisi edes käynyt mielessä lopettaa.
Tuloksia ei voi tulla, jos et itse sisäistä asioita ja tee niiden mukaisesti. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettei asioita voi kyseenalaistaa. Toisaalta saavutetut tulokset puhuvat puolestaan.
Älä unohda kehonhuoltoa. Kun on hyvä flow päällä, tämä osio tahtoo unohtua. Ilman kehonhuoltoa ei tuloksiakaan kyllä loputtomiin tule, päinvastoin. Minulle tämä on ollut tosi tärkeä, koska en missään nimessä halua, että treenaaminen loppuu siihen, että joku paikka hajoaa. Rullaus on minun ehdoton suosikki!
Aina välillä tulee esteitä, että treenejä jää väliin mutta älä jätä liian montaa treeniä väliin. Minulla on joskus työesteiden vuoksi jäänyt viikko väliin ja sekin on tuntunut jo. Uudelleen aloittaminen on aina vaikeampaa. Minulla on yksi ehdoton lepopäivä. Jos tulee jostain syystä taukoa treeneihin muuten, teen jotain muuta niinä päivinä itsekseni, hyötyliikuntaa, pyöräilyä, jotain, mistä hengästyy. Ikinä en myöskään laittaisi hukkaan sitä työtä, mitä nyt olen tehnyt. En enää ikinä halua sitä +35 kg:n lisäpainoa, mitä on joskus ollut. XT-Core-ryhmässä ollaan 3 kk. Sieltä ensimmäisestä coresta minä olen saanut startin jatkolle. Jollekin toiselle se voi olla joku muu ryhmä. Kun tiivis ryhmä loppuu, sitten sitä selkärankaa jatkamiseen vasta tarvitaankin. Aina kannattaa olla jatkosuunnitelmaa. Niin kuin minä olen löytänyt, niin varmasti muutkin löytävät oman suunnitelmansa jatkoon.

Tällaisia ajatuksia minulla on omasta kokemuksestani ja omasta elämästäni. Minun mielestäni jokaisen on hyvä miettiä myös sitä, mikä suurenmoinen mahdollisuus meillä on laadukkaaseen liikkumiseen täällä maalla. Kaikenlaisille liikkujille löytyy edellytykset toteuttaa asioita oman hyvinvointinsa eteen. Jos vaan itse niin tahtoo. Nähdään Lavidassa!